Koronaviruksen vaikutukset kootusti

Aloittaja Pete Lehto, 15.03.2020, 15:34:49

« edellinen - seuraava »

Arto Papunen

Tukholman ja Tallinan liikenne käynnistymässä Baltic Queenin liikennöimänä. (Jos katsoin oikein niin Gabriella liikennöi Tukholmasta eri päivänä kuin Baltic Queen siellä.)

Ja vissiin Silja Symphonyllekkin lisäristeilyitä.

Vissiinkö niin, että Victoria I, Romantika ja Isabelle jäämässä vieläkin käyttämättä. Vikingillä kaikki laivat liikenteessä.

Ja toki nyt hieman höllennettiin maahantulovaatimuksia, saas nähdä kuinka matkustajamäärät nousee tästä.

Mikko-Oskari Koski

Tallink ei taida hirvittävän aktiivisesti kaupitella makuutettuja (tai liikenteessä oleviakaan) aluksiaan, mikä on hiukan omituista se huomioiden, että varustamo on jo ehtinyt saada tukevasti päihinsä viimeksi kuluneen vuoden aikana. Romsku ja Vickan saattaisivat olla ostajia kiinnostaviakin, toki sillä edellytyksellä, että hintanäkemyksissä olisi yhteneväisyyksiä. Sinällään pitäisin aikamoisena ihmeenä, jos kaikki vanhat Tallinkit palaisivat liikenteeseen aikojen normalisoituessa.
Symppa tosiaan jatkaa lisäbrändäytymistään Tukholman risteilymarkkinoilla. Saamme nähdä, ovatko erikoisristeilyt jatkossa sille Helsingin reissuja tavanomaisempaa työtä... ::)
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Siljan Helsinki–Tukholma-liikenteen pitäisi palautua elokuussa normaaliksi, Serenade palaa linjalle kuun alussa ja Symphony kuun lopussa.

Isabelle-Romantika-Victoria -kolmikon osalta olisin yllättynyt jos jotain neuvotteluita niiden osalta ei käytäisi. Kuten ehkä jo jossain toisaalla ehdittiin keskustellakin, huhut Välimereltä kertovat että Corsica Ferries etsisi Mariellan lisäksi vielä toistakin saman kokoluokan alusta. Isabelle voisi olla hyvinkin houkutteleva jos huhuissa on perää, mutta samoin myös kaksi muuta. Ja ainakin rahtauksina kaikille kolmelle voisi olla kysyntää Välimerellä tänä kesänä, koska Marokon ja Espanjan välisen poliittisen selkkauksen seurauksena valtion organisoima jokavuotinen marokkolaisten "paluumuutto" Euroopasta ei tule tapahtumaan lyhyillä Espanja–Marokko-linjoilla, vaan paljon pidemmillä Ranska–Marokko-reiteillä. Tästä johtuen hetkellistä kysyntää ison matkustajakapasiteetin lautoille tulee olemaan paljon.

Pandemian jälkeisessä tilanteessa myös Starin kohtalo mietityttää. Ennen pandemiaa olin melko varma, että laiva tulisi jäämään Tallinkin laivastoon joko Vuosaari–Muuga- tai Paldiski–Kapellskär-linjalle, mutta nykyisellään Tallink tarvitsee laivasta saatavia rahoja niin paljon että se varmasti myydään viimeistään MyStarin tullessa liikenteeseen (en pitäisi mahdottomana jo aiempaakin myyntiä, koska firmalla tosiaan on ylimääräisiä laivoja joilla Tallinnan-linjaa voisi ylläpitää, vaikka samanlaisesta pikaliikenteestä ei olisikaan kyse). Yksi mahdollinen ostaja voisi olla Irish Ferries, joka on perustamassa uutta Dover–Calais-linjaa, ja kyseiselle linjalle rakennettuun laivaan perustuva Star olisi helppo muuttaa sinne sopivaksi.

Pekka Laakso

SMU kirjoittaa laajasti Gabriellan Kotkan risteilystä:

https://www.smu.fi/uutiset/risteilymatkustajat-kotka-on-ihana-kesaparatiisi/

Eivätpä harvemmin Kotkaan eksyneet risteilyvieraat ole ehtineet vielä tajuta, että tuo yhtä ainoaa kappaletta soittava (eivät ilmeisesti osaa muita sävelmiä...) torvisoittokunta tanssityttöineen on ehkä nolointa mitä Kotkassa on kesäisin tarjolla...  ::)
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.

Timo Lehtinen

Lainaus käyttäjältä: Pekka Laakso - 21.06.2021, 17:07:33

Eivätpä harvemmin Kotkaan eksyneet risteilyvieraat ole ehtineet vielä tajuta, että tuo yhtä ainoaa kappaletta soittava (eivät ilmeisesti osaa muita sävelmiä...) torvisoittokunta tanssityttöineen on ehkä nolointa mitä Kotkassa on kesäisin tarjolla...  ::)

Ei liity aiheeseen, mutta soittavat just sitä mitä on tilattu. Terveisin soittokuntalaisen vanhempi.
Kaikki paitsi merivalvonta on turhaa! -Jenkkimenttaliteettiviranomaisbyrokratian sisäistänyt henkilö-


http://s100.photobucket.com/albums/m26/timolehtinen/

Pete Lehto

Useita koronatartuntoja Tallink Siljan Baltic Princessillä

Laivalla viime viikonloppuna perjantain 18. kesäkuuta ja lauantain 19. kesäkuuta välisenä aikana matkustaneiden joukosta on todettu tähän mennessä tartunta seitsemällä matkustajalla, jotka kuuluvat viiteen eri matkaseurueeseen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/793a1948-8ba5-474f-b502-05a02398bc60

Juuri kun on saatu risteilyt käyntiin Helsingistä, niin tämä nyt tullee varmasti vaikuttamaan hyvinkin monen matkustamiseen, lähtösatamasta tai yhtiöstä riippumatta.

Jyri Niemelä

Mikäs Vickanin kuvio on, kun näkyy siirtyneen Tallinnan satamaan?
Menneet Laivamatkat:
15.3.2013 Viking Grace
9.5.2014 Silja Europa
28.12.2014 Gabriella
Tulevat:

Johannes Erra

Minusta isoin avoin kysymys tällä hetkellä on Vikingin Helsinki-Tukholma-linjan kohtalo. Aiempi olettamus, että pandemian hellittäessä kaikki palaa ennalleen ei mitenkään enää voi pitää kutiansa, kun Mariella kerran on myyty. Jos ajatellaan, että olojen vähitellen palautuessa Viking Line palauttaisi Helsingin - Tukholman linjan aikataulut ennalleen, sitten näkisin siellä Gabriellan ja Viking Cinderellan, koska uskon edelleen Amorellan menevän myyntiin Viking Gloryn saapuessa. Vain yhteen alukseen perustuvaan ratkaisuun en oikein usko, koska sen olisi hyvin vaikea kilpailla Silja Linea vastaan. Tietysti sellainenkin ratkaisu pystyttäisiin tekemään. Jos Viking Line taas on luopumassa Helsinki - Tukholma -linjasta, sitten näkisin Gabriellan mahdollisesti kakkoslaivana Helsingin ja Tallinnan välillä, vaikka Viking on aina suhtautunut tähän linjaan kuin välttämättömään pahaan. Jos taas sekä Helsinki-Tukholma että Cinderellan tähänastinen liikenne loppuisi, tarjonnan leikkaus Tukholman markkinoilta olisi niin iso etten usko Viking Linen olevan siihen valmis, jos ylipäänsä haluavat pysyä firmana pinnalla. Helsinki-Tukholma-lakkautus tarkoittaisi siitä syystä arvioni mukaan Cinderellan nykyisen liikenteen jatkoa Gloryn tulosta huolimatta. Ainakaan heillä ei enää ole Birkaa kilpailijana.

Tallink-konsernin osalta luotan Kallen analyysiin. Sanon vielä sen itsestäänselvyyden, että uskon Tallinkin periaatteessa haluavan varsinkin Silja Europasta eroon, mutta alusten myynti tulee määräytymään pitkälti senkin mukaan, mistä saa edes tyydyttävän hinnan.

Jonkinlainen ihme olisi, jos St. Peter Line todella operoisi elokuun ja syyskuun, kuten heidän nettisivunsa vielä väittävät.

Jussi Mäkelä

Oli mukavaa päästä juhannuksena 1,5 vuoden tauon jälkeen Gabriellalla Helsingistä Tukholmaan (tosin ei vielä maihinnousumahdollisuutta risteilijöillä) ja paluumatkalla poiketa muutamaksi tunniksi Maarianhaminaan. Kiva ja rauhallinen risteily, kun juhannuksen ns. "ammattilaiset" oli jääneet suurimmaksi osaksi maihin. Siinä mielessä nämä Gabriellan muutamat risteilyt on poikkeuksellisia, että kaikki matkustajat on käytännössä suomalaisia. Samaan asiaan liittyy se, että olen sitä mieltä, että ruotsalaiset haluavat ainakin yhden risteilyvaihtoehdon pelkästään heille eivätkä mitään reittilaivaa ja sen tuomia suomalaisia matkustajia. Uskon siis Cinderellan jatkavan Tukholma-Maarianhamina -reitillä Gloryn tulon jälkeenkin.

Vikingin Helsinki-Tukholma -reitin kohtalo onkin sitten vaikeampi kysymys. Periaatteessa sitä voitaisiin liikennöidä Splitin sisaruksilla ja laittaa markkinoille ennätysmäärä ilmaisristeilyjä, mutta onko siinä mitään taloudellista järkeä? Autokansia ei kuitenkaan saada täyteen, joka ehkä mahdollistaisi liikenteen jatkumisen.


Arto Papunen

Minä taas uskon, että Viking saanut Mariellan kaupalla ja kiinteistökaupoilla(ainakin Turun terminaalin osalta) sen verran rahaa kasaan, ettei Amorellan myynti olisi ihan välttämätöntä. Olisi mukava tietää onko noilla Tukholman käynneillä ollut jo Gabriellan autokannella mitään rahtia. Jos kerta Cinderellaakin ajettiin rahtilauttana niin luulisi, että jotain ylimääräistä kysyntää rahdille olisi. Vaikkei se Helsinki-Tukholma nyt kovin hyvää bisnestä ole niin uskon, että se jatkuu kuten ennenkin, tosin minä veikkaan Amorellan olevan Gabriellan parina viimeistään kun Glory tulee.

Tallinkin suhteen kait sanoa, että kai Star menee myyntiin. Riian linjaa mietittäessä katselen karttaa, että voisiko linjan tehokkuutta parantaa kierrättämällä osan vuoroista myös Visbyn kautta, jolloin sieltäkin olisi yhteys Riikaan. Saarenmaalla ei tainnut olla kunnon satamaa, jotta voisi kokeilla samaa.

Se mikä itseäni on yllättänyt on se, että Birka Stockholm edelleen Maarianhaminassa ja sitä ei olla myyty.

Mikko-Oskari Koski

Vikingillä ei ole mitään tarvetta jatkaa HEL-STO-linjaansa muuna kuin sesonkilinjana, jolloin aluksiksi käyvät hyvin Gabriella ja Cinderella. Muina aikoina toinen näistä voi ajaa Turun linjan kolmantena aluksena, joka alkuviikosta tehostaa rahtitarjontaa ja loppuviikosta hoitelee Tukholman kruisailijoita mukavammalla aikataululla kuin reittilaiva, toinen taas olla osa-aikaisesti ajossa, osa-aikaisesti makuutettuna Suomen lyhytristeilykysynnän mukaan. Amorella ja XPRS HEL-TLL-reitille, kuten aiemminkin todettu. Tämän järjestelyn myötä perusvuoroja TKU-STO ja HEL-TLL-reiteillä ei sovittujen huoltojen takia tarvitse peruuttaa koskaan, ja Gracelle ja Gloryllekin varmaan saadaan nykyistä enemmän huoltoaikoja.
Jos joku vielä pitää myydä, se kaiketi olisi se, josta ostaja parhaan hinnan tarjoaisi, mutta ostajia ei tuhkatiheässä ole. Rahtaajankin löytämisessä voi olla tekemistä. Vikingin tilanne lienee kuitenkin sillä tavoin balanssissa, että kovin radikaaleihin muutoksiin mihinkään suuntaan ei ole tarvetta. Pahimmasta riipasta, eli HEL-STO-linjan jatkuvasta liikennöimisestä on joka tapauksessa päästy eroon.

Tallinkin tilanne eroaa Vikingin tilanteesta sikäli, että heillä yksinkertaisesti on liikaa tonnistoa omaan liikennetarpeeseen suhteutettuna. Victorian siirtyminen huollolta näyttävissä merkeissä Tallinnan B-terminaalin laituriin viittaa vahvasti siihen, että huhuissa sen (ja kenties myös Romantikan) rahtaamisessa Välimerelle on perää. Tämän saamme nähdä jo lähipäivinä.
Tallinkin aluksilla on korkea kirjanpitoarvo, mutta todellista myyntiarvoa ei sen enempää kuin taannoin Mariellallakaan, joten varustamolle on mielekkäämpää rahdata kuin myydä tonniston liiat rönsyt pois. On toki sekin mahdollisuus, ettei Romskua ja Vickania kukaan pystyisi/haluaisikaan ostaa, mutta selvää on, että ihan edullisimmasta päästä rahdattavia ne eivät ole. Ainoa varustamon kovaan hintaan todennäköisesti kaupaksi menevä alus olisi Star.
Mikäli Tallink ymmärtää yhdistää Tukholman ja Suomenlahden satamien väliset risteilyvetoiset linjansa Helsinki-Tallinna-Tukholma-linjaksi, se (toisin kuin Viking) voi pystyä pitämään tässä yllä jopa ympärivuotista tarjontaa. Todellista tarvetta liikennevolyymien lisäämiselle Tallinkilla kuitenkin on vain Paldiskin ja Kapellskärin välillä, jossa DFDS on jo nyt paremmissa asemissa, eli Tallinkilla olisi syytä parantaa tonnistoaan, mikäli ei halua menettää Viron ja Ruotsin välisen liikenteen aiempaa ykkösasemaansa.
"Mikään muu matkailumuoto ei ole niin hermoja lepuuttavaa tällaisena kuumeisena kilpailun, työn ja politiikan kyllästämänä aikana kuin laivamatka"
Carl-Erik Creutz, 1950

Kalle Id

Lainaus käyttäjältä: Arto Papunen - 27.06.2021, 15:03:21
Se mikä itseäni on yllättänyt on se, että Birka Stockholm edelleen Maarianhaminassa ja sitä ei olla myyty.
Se on todella vaikea myytävä. Puhdasverinen risteilyalus, jolla on kuitenkin Itämeren autolauttojen kokoiset ja tasoiset hytit, eikä lainkaan parvekehyttejä. Joskus ennen pandemiaa sille olisi voinut löytyäkin ostaja jostain, mutta nyt kaikki potentiaaliset ostajat ovat voineet hankkia halvalla Carnival Corporationilta tarpeisiinsa hyvin sopivat laivat. Birka Stockholmilla on varmasti kova pyyntihinta, mutta siihen pitäisi tehdä kalliit remontit että siitä saisi kelvollisen laivan kansainvälisille risteilymarkkinoille. Vaikea keksiä kuka olisi siinä tässä tilanteessa kiinnostunut.

Arto Papunen

Ja niin Romantika ja Victoria I lähteekin Välimerelle. Isabelle enää jää satamaan. Saas nähdä saadaanko se johonkin ajoon jos koronatilanteet vielä helpottaisi eikä tulisi takapakkia.

Mika Honkonen

Tallink vuokraa Victoria I:n ja Romantikan määräaikaisesti Marokkoon

Tallink-konserni ja marokkolainen Tanger MED Port Autority ovat sopineet Victoria I:n ja Romantikan vuokraamisesta määräajaksi lokakuuhun asti. Laivat tulevat liikennöimään Marokon ja Ranskan sekä Marokon ja Italian välillä heinä-syyskuussa 2021.

Victoria I lähtee Tallinnasta Marokkoon 28.6.2021 ja Romantika 5.7.2021. Molemmat laivat vuokrataan 100 päivän ajaksi, ja ne palaavat Tallinnaan lokakuussa 2021. Vuokrauksen aikana aluksia operoi laivojen oma kansi- ja konehenkilökunta.

Tallink on aiemminkin vuokrannut aluksia Välimerelle, joten siellä toimiminen on tuttua Tallinkin laivojen miehistöille.

"On hienoa, että olemme onnistuneet vuokraamaan laivojamme käyttöön muualle eikä niiden tarvitse seistä satamassa. Vaikka Victoria I:n ja Romantikan vuokraus kestää verrattain lyhyen ajan, tarkoittaa se kuitenkin käyttöä aluksille ja ennen kaikkea työtä laivojen miehistölle 100 päivän ajaksi. Pyrimme jatkuvasti löytämään ratkaisuja, että alukset saataisiin liikenteeseen ja niiden miehistöt takaisin töihin. Odotamme tietysti myös sitä, että matkustusrajoituksista luovutaan, matkustus jälleen vilkastuu ja laivat pääsevät palaamaan omille reiteilleen", kommentoi Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.
"When the weatherman issues a hurricane warning, there's a pretty good chance you're going to get your ass kicked"  Capt. Phil Harris

Pekka Laakso

Öresundista eli kansankielellä Juutinraumasta näkyy Victoria 1 painelevan.
Copyright © 2023 Hölynpöly. Kaikki oikeudet pidätetään.