Risteilyohjeet

Aloittaja Ziggy, 10.02.2004, 16:02:10

« edellinen - seuraava »

Ziggy

Tää vanha juttu mutta hauska    :beer:

Kun laivareissuun lähdetään, on pukeutumiskoodi smart&casual
ts. suorat housut, pikkutakki ja skraga. Jalkaan vedetään
hapsukengät ja valkeat froteesukat. Tällaisella perussetillä
pääsee jo mukavasti kiinni risteilytunnelmaan. Löytyy toki
muitakin vaihtoehtoja. Joskus pikkutakki voi olla yksin-
kertaisesti too much, joten sen voi heittää sivuun ja
kokeilla hieman rennompaa tyyliä. Silkkipaita (sini-puna-lila
suosituin) ja trendikäs kapea nahkakravatti toimii jo
sellaisenaankin mutta jos haluaa pelata varmanpäälle, voi
päälle kiskaista vielä Inkakuvio -liivin. Hyvä puoli
tällaisessa pukeutumisessa on, ettei erotu liikaa porukasta.
Sanomattakin on selvää, että jos et itse oksenna päällesi,
joku toinen tekee sen puolestasi laivan tiivistunnelmaisessa
yökerhossa. Tämän vuoksi päivälaivalle kannattaa varata toinen
vaatekerta ja se voikin sitten olla jo jotakin vähän rennompaa.
Viimeisin tuulahdus Etelä-Suomen muodin polttopisteestä
Mietoisten Mutu-Puvusta kertoo seuraavaa: "Laivan
päivätansseissa kysytään eniten herroja, joilla on päällään
kivipestyt valkoiset farmarihousut ja Mikahäkkis-aiheinen
paita, joko kolleke tai tyylikäs t-paita. Jalkineina on
poikkeuksetta mustat puolikengät, joiden sisältä löytyvät
ne tutut valkoiset tennissukat. Myös viiksien kasvattamista
suositellaan ennen matkaan lähtöä nk. flaksin takaamiseksi"

Miten itse risteily sitten etenee? Seuraavassa esimerkki
yleisimmästä toimintamallista. Hommahan alkaa jonottamisella
laivan buffet-ravintolaan, mikä on valittu lähinnä siitä
syystä, että siellä saa juoda niin paljon kaljaa ja viinejä
kuin jaksaa. Kun sitten vatsat pulleina matkalaiset hoippuvat
läskipöydästä pihalle, kutsuu myymälän kirkkaat valot tekemään
edullisia ostoksia, mahdollisesti jopa löytöjä. Ostoskärryyn
löytää usein tiensä litran tappi kossuvodkaa, kaksi keissiä
mustaa Koffia (alk.vol 7,2%) sekä joku herkullinen likööri,
mitä osataan kotipuolessa arvostaa. Laivatuliaisia nääs. Sen
lisäksi, että ostokset tax freessa (suom. täxrii) katsotaan
parhaaksi hoitaa pois alta pahimman rysiksen aikoihin,
aiheuttaa joulun läheisyys monissa erityistä ostopainetta.
Kärryyn sujahtaakin herkästi vielä viisi (viisi neljän
hinnalla -tarjous) boxia Gröna Kuloreita, keissi Tuborgin
jouluolutta ja viisi levyä edullista laivasuklaata
(300 g taxfree-hinta 2,5€). Vertailun vuoksi mainittakoon
saman tuotteen (tosin vain 200g) verollinen hinta
Citymarketissa 1,50€. Savukehyllystä se luvattu
Norttikartsa naapurille. Itsehän matkalainen ei normaalioloissa
polta mutta laivaristeily on poikkeus, täällä sijoitetaan
laatuun. Kassan tyrkkyhyllystä löytyy sopivasti näyttävät
Grenadier´s laatusikarit tähän tarpeeseen.

Oikein arvattu, nyt hyttiin ryyppäämään. Hytin ahtaasta
vessasta löytyy läpinäkyvät muovimukit, joihin blandataan
aromikkaat ja väkevät vodka-kola-paukut. Jotkut pitäytyvät
kuitenkin tiukasti kaljalinjalla, koska lämmin laivaolut
maistuu aina hyvälle eikä mustaa Koffia tarvi niin kovasti
lipittää. Hytissä vedellään tietysti myös sauhuja, kielloista
piittaamatta. Kun on ryypätty itsevarmuus pintaan, ollaan
valmiita suuntaamaan hapsukengät kohti laivan sykkivää
iltaelämää. Hytistä lähdettäessä on monilla, ikään kuin
käytännön pilana (ei ikinä omassa hytissä), käydä hytin
vessassa  tyhjentämässä suoli ja jättää vetämättä. Kansi
jätetään luonnollisesti auki ja vesihanat kierretään täysille
kuumaa vettä. Hytin omistajan on yöllä on sitten mukava tulla
daamin kanssa jatkoille lämpimään ja kosteaan kakka-saunaan.
Laitettiinpa kakka-sauna sitten päälle tai ei, alkaa kello
tässä vaiheessa ehtoota helposti lähennellä puoltayötä ja
illan kohokohta midnight-show on käsillä.

Matkalla tanssiravintolaan ehtii pubissa huitoa vielä yhdet
nopeat kyytipoikien kera. Porukan liideri tilaa usein tässä
vaiheessa kovaan ääneen vielä sädetikkupaukut koko remmille.
Ei olla köyhiä eikä kipeitä. Kun tähtiartisti astuu yökerhon
estraadille, muodostuu tanssilattialle välittömästi valtava
ryysis. Parit löytävät toisensa, kihla- ja vihkisormukset
sujahtelevat taskuihin ja käsilaukkuihin, ollaan villejä ja
vapaita. Kaikkien ilta ei tosin suju yhtä hienosti. Joillakin
matkaajilla alkaa kihinä kupolissa muodostua puolen yön
jälkeen sen verran ankaraksi, että näkökenttä sumenee. Tästä
on kiittäminen jo bussimatkalla satamaan nautittujen
lonkeroiden ja laivalla nopeaan tahtiin helttaan heitettyjen
viinalestien. Vanha kannelle haukkaamaan raitista ilmaa" -kikka
on paras korjausliike tässä tilanteessa. Usein matka kannelle
kuitenkin katkeaa viimeistään ysikannen aulassa kun puhvetissa
nautitut lihapullat ja ratiinilohet lentävät kaaressa laivan
kokolattiamatolle. Pikku tirsat portaikon alla on nyt enemmän
kuin paikallaan. Tirsat venähtävät useimmiten harmillisesti
yli suunnitellun ja herätys tulee karulla tavalla "olemme
saapuneet Tukholmaan/Tallinnaan" -kuulutuksen muodossa. Hytistä
löytyvien mustien ja lämpimien Koffien avulla päivä lähtee
kuitenkin rivakasti käyntiin ja matkalainen on yllättävän
kovassa tikissä iltapäivän Karaokeen mennessä.

:beer:

Aleksi Viskari

Juuri näin :beer: ;D

Miki

 ;D ;D ;D AIVAN!  :beer:

Kervisen Lauri

EI EI EI!!!

MISSÄ ON  K U V A A M I N E N ! ? ! ? ! ?  - siis laivojen - ??? ?

:o

(  ;D )

Wirrankosken Rami

#4
Janne: ollanks me oltu samalla risteilyllä? ::) ;D

Ziggy

Maybe, maybe not  ;)
En kyllä käytä hapsu kenkiä mutta muuten kyllä kun vapaalla risteilen olen samanlainen örvelö, and i am proud of it  ;D

Pauli Suuriniemi

Minä taidan olla jo llian vanha örveltämään, ja kun on sairauden takia lääkintä päällä. Joten alkoholin jätän muille. Ja jos eksyn yökerhoon siellä olen jonkinlainen kummajainen, selvä mies. Tax Freestä silti tarvittavat tuliaisen, on pari velipoikaa jotka ei sylje pulloon. Ja vielä sisko helsingissä. Ja kun vielä savutan kuin korsteini. Ja jos sattuu olemaan se pienikokoinen rillipää hovimestari MS Silja Europalla, tulee hänen kanssaan höpistyä kaikesta maan ja taivaan välillä. Ongelmana ovat minulla jalat, jos käytän portaikkoja, laivalta lähtö on melkoista tuskaa. Ne polvet. Mutta siitä huolimatta laivalle vain. ;)

Pauli

Ziggy

Bussin pysäyttäminen on oma taiteenlajinsa. Näytänkö pysähtymismerkin liian aikaisin, vai liian myöhään. Miten pysäytän juuri oikean bussin, kun ne ajavat yhtenä pitkänä letkana. Pahimmassa tapauksessa oma bussi ryhmittyy vasemmalle kaistalle muiden taakse, jolloin pitäisi ampua hätäraketteja saadakseen katsekontakti kuskiin.

Jos muita busseja ei ole häiritsemässä, niin kuskit katselevat
järjestään vasemmalle ja saat seistä lapio suorana lippua heilutellen,
kunnes kuski viime tingassa väläyttää vilkkua ja koukkaa pysäkille.

Ovi ei koskaan osu kohdalle. Jos seisot paikallasi, kuski tulkitsee
ettet ole tulossa kyytiin, ja heittää kurat kengillesi. Jos liikut
oikealle, niin kuski painaa kovemmin jarrua, ja jos liikut vasemmalle,
niin hän höllää sitä. Tarkoitus lienee saada ovi vähintään kymmenen
metrin päähän paikasta, jossa seisot.

Millaisen lipun pyydän kuskilta? Jos sanoo keskustaan, niin koko bussi
nauraa takapenkkiä myöden. Jos sanon kertamaksu, niin kuski vittuilee:
"Lasten vai aikuisten", ja tietysti maksajan iästä riippumatta. Sitten
on vielä seutulippuja ja muita hässäköitä, mutta kuskilta ei apua heru,
hän on kiinnostuneempi vasemmasta sivupeilistä kuin sinusta.

Maksu pitäisi suorittaa tasarahalla. Kokeile maksaa satasen setelillä
kertamaksu ja kuski kaivaa sinulle ämpärillisen vaihtorahaa takaisin.
Laitanko rahat tiskille, vai lyönkö ne kuskille kouraan. Teit niin tai
näin, kuski murahtaa ja vittuilee minkä kerkiää. Kun laitoin
kahdenkympin setelin tiskille, kuski kehtasi murahtaa: "Suorista se!"
Missä vitussa lukee, että rahat viikattuna, kiitos. "Anteeksi herra
kuljettaja, mutta nyt ei tullut mankelia mukaan." Ei ihme, että joku
leimaa lippunsa sijasta kuskia nyrkkiraudalla turpaan...

Pidä kiinni. Kuskeilla on kiihdytysajajan refleksit ja keilaajan
pelisilmä. Pitää saada monta näyttävää kaatoa. Bussin nytkähtäessä
liikkeelle, alkaa ihmisflipperi. Yrität epätoivoisesti poukkoilla kohti
takaosaa, huomataksesi, että vain käytävänpuoleisilla penkeillä
istutaan, tai niillä matkustaa jonkun ostoskassi. Kun ystävällisesti
pyydät saada istahtaa "vapaalle" paikalle, niin matkustaja nousee
hitaasti kuin lehmä suosta, mittaillen sinua katseellaan, ikään kuin
arvioiden sinun hygieniatasosi luokitusta.

Jos bussi on tyhjä, niin sinusta tulee automaattisesti spurgumagneetti.
Bussikuskeilla on pirullinen tapa haalia kyytiin kaikki haisevimmat
spurgut, mitä maa päällään kantaa, ja he kaikki haluavat tulla laulamaan juuri sinulle. Ei auta mikään, spurgun on pakko liimautua kainaloosi
kuin kuumemittari. Jos olet hiljaa, olet paska jätkä, jos avaat suusi
hän oksentaa siihen. Pahimmassa tapauksessa kuski heittää sinut ulos.

Linja-autossa on tunnelmaa, ja sen voi aistia esim. nenällään.
Krimi-turkkeihin puetut muumiot miehittävät bussin etuosan, ja he
yrittävät peitellä vuotavista kroonikkovaipoista leviävää eteeristä
tuoksuaan, kaatamalla pullollisen myskiä päällensä. Takapenkillä
matkustavalle astmaatikolle tämä on kuin sinappikaasua, ja hän joutuukin pumppaamaan inhalaattoriaan kuin olisi täyttämässä jalkapalloa.
tunnelmaa ei paranna sekään, että aamukahvin ärsyttämä suolisto saa
matkustajat moukaroimaan karmeita lettupieruja. Miksei sitä voinut
paukutella bussia odotellessa, pitikö ne parhaat pommit säästellä
bussiin?!

Älä koskaan istu takaovien läheisyydessä. Kun ovet aukeavat, joudut
auttamaan äitiä, jonka rattaissa istuu 13-vuotias poika. Kiitoksen sanaa
ei heru, ja kun yrität takaisin paikallesi, niin hehkeä kassi-alma on
taikonut juustosämpyläsi sillivoileiväksi, istumalla hajareisin
eväskassisi päälle. Jos yrität lukea lehteä bussissa, niin hartioillesi
kasvaa äkkiä kaksi päätä lisää.

Bussista poistuminen on sekin suuri seikkailu. Bussissa ei ole tapana
paljoa puhua, ja katsekontaktia tulee vältellä. Kun joku
ikkunapaikkalainen haluaa jäädä pois, hän pomppaa pystyyn kuin jousi ja mitään sanomatta pyyhkii suupielesi takamuksellaan, ähkiessään ylitsesi käytävälle. Toinen ihmistyyppi samassa tilanteessa, tyytyy vain
kyyhöttämään sikiöasennossa ja aina pysäkin kohdalla kuuluu syvä
huokaus.

Kun sitten tilanne tulee omalle kohdallesi, niin painonappia ei näy
missään. Vieressäsi istuva norsu on nukahtanut fiikus sylissään ja ei
tee elettäkään siirtyäkseen. Pysäkki häämöttää jo edessä ja et ole
päässyt edes käytävälle. Dyykkaat läpi fiikuksen käytävälle
huomataksesi, ettei se vitun painonappi edes toimi. Sanot kuskille, että
haluat seuraavalla pois, ja kuski jarruttaa niin, että etupenkin
vanhuksen lasisilmät poksahtavat lentoon kuin samppanjapullon korkit.
Bussi pysähtyy, mutta ovet eivät aukea. Kuskin viimeiset saumat
vittuilla: "Poistutaan takaovista."
Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja
olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne
voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun
osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää.

Miki

Näitä on sit niin mukava lukea että...  ;D ;D :beer: :beer:

Ziggy

 ;) Tack för det  ;D  ;D   :thumb:

Pekka Lappalainen

Lainaus käyttäjältä: Janne Anttila - 02.03.2004, 11:27:37
--Tällä kertaa bussi sentään pysähtyi. Yleensä se vain hiljentää ja
olettaa mummeleiden loikkivan ulos kahdenkympin vauhdissa. Ovathan ne
voltteja heittelevät eläkeläiset hilpeän näköisiä, mutta puuhun
osuessaan ne voivat haitata kuukkeleiden pesintää.
Upea loppu huopennus :beer: :beer:  ;D ;D ;D 8) 8)
Support your local Search And Rescue-operator! Get lost!

Ziggy

#11
Avioliitto (Osa I)
perustavallinen macho mies meni naimisiin hyvän näköisen naisen
kanssa. Ja häiden jälkeen, hän kertoi muutaman säännön:

"Minä tulen kotia milloin haluan, jos haluan ja siihen aikaan kun
haluan. Enkä odota riitaa sinulta.Minä odotan mahtavan illallisen
olevan pöydässä ellen ole kertonut, että en tule illalliselle
kotiin.
Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään ja pelamaan korttia
silloin kun halauan minun vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan
nalkuta siitä. Nämä ovat sääntönini. Mitään selityksiä?"

Hänen uusi morsian sanoi, "Ei, se käy ihan hyvin minulle.Kunhan
ymmärrät, että täällä on harrastetaan seksiä joka ilta
seitsemältä...
olit sinä täällä taikka et."

(HELVETTI ETTä, NAINEN ON HYVä!)

Avioliitto (Osa II)

Aviomiehellä ja vaimolla oli katkera riita heidän 40-vuotis
hääpäivänään!

Aviomies huutaa, "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven
missä lukee, ´ Täällä makaa vaimoni - Alati kylmänä.
"Vai niin?" vaimo vastaa. "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle
hautakiven jossa lukee, ´Täällä makaa aviomieheni kovana
vihdoinkin´.

(AVIOMIES KERJÄSI TÄTÄ!)

Avioliitto (Osa III)

Aviomiehellä (lääkärii) ja hänen vaimollaan oli riita
aamiaispöydässä.

Aviomies nousee raivoissaan ja sanoo, "Sinusta ei ole mihinkään
sängyssäkän." Ja lähtee ulos talosta rajuilman lailla.

Jonkin ajan jälkeen hän tajuaa, että oli kurja ja päättää korjata
asian ja soittaa vaimolleen. Vaimo tulee puhelimeen vasta monen
soiton jälkeen ja närkästynytnyt aviomies sanoo, "miten kesti noin
kauan vastata puhelimeen?
Aviovaimo sanoo, olin sängyssä."
"Sängyssä näin aikaisin, tekemässä mitä?"
"Saamassa toista mielipidettä!"

(YEP, TÄTÄ AVIOMIEHEN OLISI PITÄNYT OSATA ODOTTAA!)

Avioliitto (Osa IV)

Miehellä oli kuusi lasta ja hän oli erittäin ylpeä heidän
saavutuksistaan. Hän on niin ylpeä itsestään, että alkaa kutsua
vaimoaan, "Kuuden äidiksi" huolimatta vaimon estelyistä. Yhtenä
iltana, he menivat juhliin. Mies päättää, että on aika lähteä
kotiin
ja haluaa tietää onko hänen vaimonsa myös valmis lähtemään.
Hän huutaa suurella äänellä, "Lähtisimmekö  kotiin kuuden äiti?"

Hänen vaimonsa närkästyi hänen aviomiehensä tahdittomuudesta ja
huutaa saman tien takaisin, "Ihan milloin vain, neljän isä."

(NÄIN SITÄ PITÄÄ, NAINEN!)

Jumala on ehkä luonut miehen ennen naista mutta aina ensimmäiseksi
pitää tehä luonnos ennen mestariteosta.